Hae
Johanna Tolppola
Kaupallinen yhteistyö

Perheloma Sveitsissä

Kaupallinen yhteistyö: Hotel Sveitsi, SuperPark

Olen niin onnellinen, että keväällä meillä toteutui pitkään sonnittelema perheloma Sveitsissä, Hotel Sveitsissä Hyvinkäällä.

Oltiin suunniteltu mun tädin ja äitini kanssa reissua suvun naisten ja lasten kesken. Ajatuksena oli viettää viikonloppu yhdessä saman katon alla. Oltiin katsottu mökkejä, loma-asuntoja jne., mutta haluttiin löytää paikka, jossa samalla olisi koko perheelle aktiviteetteja. Sitten muistin Hotel Sveitsin, jossa en ole ikinä käynyt, mutta nähnyt paljon juttua somessa. Heillä sattui olemaan sviitti, jonne me kaikki mahduttiin.

Perheloma Sveitsissä

Sveitsin Prime Suite sisälsi erillisen olohuoneen, jossa oli levitettävä sohva, kaksi makuuhuonetta, kaksi kylpyhuonetta ja saunan. Se oli meidän tarpeeseen ihan täydellinen.

Sviittimme on tilava ja ylellinen 63 m² huoneisto rauhallisilla metsänäköaloilla. Sviitin viihtyvyyteen on panostettu erityisen laadukkailla designkalusteilla ja sisustusmateriaaleilla. Avaran olohuoneen lisäksi huoneistossa on kaksi tyylikästä makuuhuonetta, joissa on leveät King-Size -vuoteet untuvatäytteisillä vuodevaatteilla. Oma sauna, reilun kokoiset kylpytilat erillisine ammeineen ja suihkuineen tekevät asumisen sviitissä mukavaksi – ripauksella pohjoismaista ylellisyyttä.

Huoneessa oli myös oma kahvinkeitin, joka tuli ihan tarpeeseen, koska mun lapset heräävät jo 5-6 maissa. 😀

Hotellissa on kiinni Sveitsin Uimala ja ekana iltana mentiinkin sinne polskimaan. Theo oli aivan innoissaan. Hän rakastaa uimista. Tää oli Celinen toinen kerta uimassa. Hän ennemminkin hieman ihmetteli koko hommaa.

Uimisen jälkeen mentiin illalliselle hotellin ravintolaan nimeltä Karhunpesä. Hieno miljöö ja hyvä ruoka. Söin hampurilaisen ja Theolle sain nugetit.

Seuraavana päivänä käytiin vaunulenkillä heti aamusta. Sitä kun herää kuuden maissa, niin klo 10 on pakko jo lähteä liikkeelle.

Super Park

Ulkoilun jälkeen mentiin hotellissa kiinni olevaan SuperParkkiin. Tää oli meidän koko perheen eka kerta SuperParkissa. Siellä oli trampoliineja, erilaisia kiipeilyratoja sekä mahdollisuus kokeilla eri pelejä. Siellä Theo painoi menemään viimeistä päivää. Kyllä meillä muillakin oli hauskaa!

SuperPark on Suomessa syntynyt ja maailmalle viety koko perheen sisäaktiviteettipuistoketju. SuperParkeista löytyy tekemistä ja kokemista kaikenikäisille. Lasten ja nuorten liikunta sekä perheiden yhteinen aika ovat tärkeimpiä arvojamme, joita vaalimme kaikessa tekemisessämme. Myös sinut on luotu liikkumaan!

Tutustu SuperParkkiin tästä.

Me ei käyty Sveitsin leffateatterissa, mutta oli aika hauska, että samassa paikassa oli sellainenkin!

Illalla mun äiti ja täti vei Theon vielä uimaan. Mä jäin kummitytön ja Celinen kanssa hengähtämään hotellihuoneeseen. Illaksi käytiin hakemassa ruokaa hotellihuoneeseen hotellin ravintolasta. Ei oltu tajuttu tehdä pöytävarausta niin ei mahduttu itse ravintolaan. Se ei kumminkaan haitannut, koska oltiin niin poikki koko päivästä. .D

Aikaa yhdessä

Koko matkan kohokohta oli kumminkin aika perheen kanssa. Mun täti ja kummityttö asuu eri paikkakunnalla ja heitä näkee aivan liian harvoin. Theokin nauttii niin paljon mun kummitytön seurasta.

Tällaisia reissuja pitäisi tehdä useammin. Pääsee sillä tavalla helpolla, ettei tartte itse tehdä ruokaa ja keksimällä keksiä aktiviteetteja, kun kaikki on helposti tarjolla.

Sveitsissä on nyt myös paljon ajankohtaisia paketteja liittyen Vappuun ja Äitienpäivään. Tutustu Hotel Sveitsiin tästä.

 

 

 

Parhaalla ystävälläni on aivokasvain – viimepäivien tunteiden vuoristorataa

Kyllä luit oikein, parhaalla ystävälläni todettiin aivokasvain. Ystäväni on lukenut tämän kirjoituksen ennakkoon ja olen saanut luvan tämän postaamiseen.

Aivokasvain

Elämä veti maton jalkojen alta tasan viikko sitten, varsinkin ystävältäni. Ystäväni oli viettämässä lomaa ulkomailla ja hän oli pyörtynyt torilla. Kun juttelin hänen kanssaan facetime-puhelua sanoin, että se ihan varmasti johtui kuumuudesta. Mikään muu ei käynyt edes mielessä.

Kotiin palattuaan hän sai yhden kohtauksen, jossa mm. näkö ja kuulo lähti hetkellisesti pois. Totta kai tämän jälkeen hän lähti heti päivystykseen ja magneettikuvien jälkeen joutui osastolle. Löydöksenä oli aivokasvain.

Kun kuulin tän uutisen itkin koko päivän. Halusin vaan olla mun ystävän luona ja onneksi pääsinkin muutamaksi tunniksi Meilahteen. Fiilis oli niin epätodellinen. Se on vieläkin. Tuntuu, kuin tää olis jotain painajaista, jonka toivoisi vaan loppuvan. Kaikki oli äsken hyvin. Kaikki hyvin. Miten tää voi olla mahdollista?

Tunnevyörynä pelko, epäusko, viha ja samalla se toivo, usko ja rakkaus. Oon surullinen ja vihainen mun ystävän puolesta, hänen vanhempien ja sisarusten puolesta, ystävien puolesta. Samaan aikaan epätoivoinen narsisti sisälläni pelkää menettämistä myös puhtaasti itsekkäistä syistä. Miten minä pärjäisin ilman häntä? En pärjää! Kenelle mä enää soittaisin? Ketä mä enää näkisin? Kuka mun päivää piristäisi? Kuka mut saisi nauramaan? Kuka mut saisi tuntemaan itseni hyväksi? Kuka mut saisi uskomaan parempaan, uskomaan muhun itseeni? Kaikki nää on kumminkin toissijaisia, koska mun ystävän elämä on kesken ja se ei jumankauta lopu tähän! Sillä mitä mä tunnen ei ole merkitystä, vaan sillä että mä olen tukena mun ystävälle ja laitan kaiken energiani siihen, että hän tulee parantumaan! Rukoilen jumalaa ja jeesusta, polvistun Vishnulle, lähetän toiveen Muhammedille ja ohjaan kaikki universumin energiat ystävälleni.

Nyt tilanne on se, että ystäväni voi olla kotona, kunhan ei ole vain yksin ja odotellaan kutsua kuulemaan hoitosuunnitelmaa. Jos mietit, miksi puhun me-muodossa, niin vaikka tämä tapahtuu mun ystävälle, se tapahtuu myös mulle, hänen vanhemmilleen, siskolleen, veljelleen, poikaystävälleen ja ystäville jne. Me kaikki eletään tätä hänen kanssaan, hänen tukenaan. Vaikka totuus on ettei kukaan meistä oikeasti voi millään tasolla tuntea ja kokea mitä hän joutuu kokemaan. Tuota tuskaa, vääryyttä ja pelkoa ei voi tietää kukaan muu, joka ei ole ollut samassa tilanteessa.

Paras ystävä yli 20 vuotta

Olen tuntenut mun parhaan ystävän viidenneltä luokalta saakka. Hän tietää musta aivan kaiken. Mitä tahansa mun elämässä tapahtuu, hän on ensimmäinen, joka siitä kuulee. Häneltä saan aina tukea ja kannustusta. Hän on myös ainut ihminen, joka on uskonut aina kaikkeen mihin oon lähtenyt mukaan ja sanonut mulle, että mä pystyn mihin vaan.

Hän on heittämällä hyväsydämisin, hauskin ja mielenkiintoisin ihminen, jota oon ikinä eläessäni tavannut ja mulla on puhdas etuoikeus edes tuntea hänet, saati olla hänen ystävänsä.

Nyt sairaanakin hän on se, joka jaksaa edelleen kysyä kaikilta mitä kuuluu ja miten menee. Hän edelleen auttaa ratkaisemaan meidän muiden ongelmia ja on aidosti kiinnostunut niistä. Oon hänelle monesti sanonut, että nyt hän edes kerran elämässään voi olla itsekäs ja ei tarvitse keskittyä, kun vain itseensä, mutta hän taas uskoo, että kaikki hyvä tulee aina takaisin.

Kasvain päässä hän on jopa työntänyt tuntemattoman autoa pois lumikasasta, lahjoittanut rahaa hyväntekeväisyyteen jne. Kaikki tämä hyvän tekeminen on ollut hänen juttunsa aina. Milloin me muut saadaan kuulla, kuinka hän on bensa-asemalta kyydittänyt autossa tuntemattoman mummon kotiin tai miten on taas lahjoittanut rahaa kodittomien yöhön.

Hän kysyi multa yksi päivä, että onko tää karmaa mitä hänelle tapahtuu? Vastasin, että jos karmalla oli näppinsä pelissä, niin hän olisi lottovoittaja. Se mitä tämä on, on puhdas vääryys, epäreiluus, julmuus. Miksi juuri meidän ystävä! Miksi juuri hän!

Ja miettikää näihinkin, hän on vastannut:

Mie en ole tätä ansainnut, mutta ei tätä olisi ansainnut kukaan muukaan, ja mie otan tän ennemmin vastaan kuin näkisin vieressä, että joku kärsisi tän kaiken.

Tää kertoo kaiken hänestä.

Meillä on aina ollut hyvin erityinen suhde ja tietynlainen symbioosi. Hän on ollut ennen lapsia ainut ihminen mun elämässä, jonka menettämistä oon pelännyt. En suinkaan ole edes ajatellut kuolemaa, vaan ihan vain, jos jotain sattuisi. Tää pelko on aina vaikuttanut meihin niin, että jos esim. ystävä ei ole heti vastannut mun viesteihin niin oon käynyt aina kaikki mahdolliset skenaariot mun päässä läpi ja koko vartalon on täyttänyt jäätävä ahdistus. Näin aikuisena mun ystävä tietää tän ja vastaa aina heti ja jos ei pysty puhumaan tai viestittelemään, niin laittaa viestin, että on paha paikka jne.

Viikko mennyt

Tästä kaikesta on tosiaan vasta viikko. Tää viikko on tuntunut kuukaudelta. Oon nähnyt mun ystävää niin paljon kun vaan on mahdollista. Jostain kumman syystä en ole ainoa ihminen, joka häntä haluaa tavata. JSoitetaan joka ikinen päivä.

Koko viikko on ollut tunteiden vuoristorataa. Itkettää, pelottaa ja samalla on toivoa ja uskoa sekä paljon rakkautta… äärettömästi rakkautta.

Mä uskon, että me selvitään tästä, hän selviää tästä. Tää on varmasti raskas taistelu, joka ei lopu leikkaukseen, sädehoitoihin ja sytostaattiin vaan aivokasvainten kanssa taistelu niin sanotusti kestää viisi vuotta, koska uusiutuminen on yleistä. Tästä me ollaan puhuttu. Mutta me selvitään nää viisi vuotta ja siitä yli! Ja tärkeintä on, että kun päästään siihen seurantavaiheeseen elämä otetaan pois pauselta ja sit taas mennään. Kaikki on muuttunut, mutta ehkä me kaikki osataan olla paremmin läsnä, osataan rakastaa vähän vielä enemmän, pystytään arvostamaan sitä mitä meillä on, osataan nauttia jokaisesta auringon laskusta, koska se tarkoittaa, että ollaan saatu taas elää ja kokea yksi uusi päivä.

Mä toivon, että mihin ikinä uskotkaan, onko se jumala, äiti maa vai energiat niin rukoilkaa positiivista energiaa mun ystävälle. <3

Voit seurata ystäväni taistelua täältä: @heidiorvokki

Seuraa Instagramissa: @johannatolppola