Hae
Johanna Tolppola

Onko tasapuolista vanhemmuutta olemassa?

Tasapuolinen vanhemmuus on päivän sana. Siihen kannustetaan neuvolassa, siitä puhutaan keskustelupalstoilla ja siihen on omia luentoja. Mikä ihana ajatus, mutta onko sellaista oikeasti olemassa? Nyt luonnollisesti puhun täysin oman kokemuksen pohjalta, jonka takia en voi yleistää tai väittää tämän kirjoituksen olevan silkkaa faktaa.

Onko äidin ja isän rakkaus erilaista?

En missään nimessä väitä, että isä rakastaisi lastaan jotenkin vähemmän, kuin äiti. Totta kai lapsen molemmat vanhemmat rakastaa omaa lastaan yhtä paljon, jos rakkautta pystyy edes jollain mittakaavalla perustelemaan.

Uskon vain, että rakkaus on erilaista ja niin se varmaan kuulukin olla. Miten muuten isä pystyisi palaamaan töihin melkein heti syntymän jälkeen? Mun sydän olisi särkynyt, jos tilanne olisi ollut toisin päin.

Tasapuolinen vanhemmuus

Itse en usko täysin tasapuoliseen vanhemmuuteen, vaikka ideaalitilanteessa vanhemmuus olisikin juuri sitä. Kyllä se lapsen ”päävastuu” on äidillä, tai sillä vanhemmalla kuka jää kotiin lapsen kanssa hänen synnyttyään, eli tässä tapauksessa mulla. Nyt en tarkoita sitä, että äiti automaattisesti vaihtaa aina vaipat, jne. Nyt tarkoitan hieman isompaa kuvaa.

Ainakin meidän perheessä minä olen alusta saakka ollut automaattisesti se joka herää yöllä Theon itkuun ja nousee lohduttamaan. Toinen on töissä, niin pakkohan se on ollut alusta saakka mennä näin. Minun vastuulla on aina ollut kaikki vauvan vakuutukset, neuvolakäynnit, tarhahakemukset ja lapsiarjen organisointi lapsen iltapuuron syötöstä – suihkussa käymiseen. Jos lapsi pitää pukea, niin automaattisesti se olen minä joka Theon pukee, ellen erikseen asiasta mainitse. Eli päävastuu lapsesta ja häneen liittyvistä asioita on minulla.

Ei omia menoja ilman organisointia

Tämä on yksi isommista asioista missä tasapuolinen vanhemmuus ei toteudu. Kyllähän se on automaattisesti niin, että se vanhempi joka on kotona eli tässä tapauksessa minä, on täysin riippuvainen muista ihmisistä, jos haluaa sopia omia menoja.

Töissä käyvä mies on päivät töissä ja sen jälkeen tai ennen käy harrastamassa omat harrastukset ”pois alta”, tai sopii muita ”pakollisia” menoja niille päiville kun on mahdollista. Ymmärrän tämän tietenkin, koska kun on päivät töissä, niin ne menot on vaan pakko ottaa vapaapäiville. Onneksi x ei kumminkaan baareissa juokse tai kavereita näkemässä joka viikko (hyvä, että edes 1-2 kertaa vuodessa). 😀 Tähän olen kyllä yrittänyt kannustaa enemmän. 😀

Ainut kysymys on vaan, että milloin minulla olisi vapaapäivä ja isä olisi vaikka koko päivän yksin lapsen kanssa? Tässäkin on otettava huomioon myös yhteinen perheaika. Jos ottaisin omia ”vapaapäiviä”, niin se olisi sitten pois meidän yhteisestä ajasta. Jotenkin todella hankalaa ja nostaa mulle ainakin ristiriitaisia tunteita.

Jos mulla on joku meno, niin ensimmäisenä täytyy katsoa miehen työvuorot, sitten kysyä mieheltä ettei hänellä olisi mitään muita menoja silloin ja päälle vielä sanaton pistos sydämeen, että tuhlaan yhteistä aikaa omiin menoihin. Eli periaatteessa hyvällä omalla tunnolla olevaa ”vapaa-aikaa” ei ole.

Suurimmaksi osaksi kerroista kun mulla on joku kokous, niin olen pyytänyt omaa äitiä katsomaan Theoa sen aikaa. Jokaisella kerralla kun olen poissa kotoa oliko Theo sitten isänsä kanssa tai vaikka mun äidin kanssa, niin mulla on takaraivossa, että äkkiä kotiin ettei kenenkään muun tarvitse olla Theon kanssa liian pitkään kahdestaan, koska noin pienen kanssa se on tietenkin aika raskasta, jos ei ole tottunut sellaiseen.

Joskus vaan olisi kiva mennä omille menoille ilman, että takaraivossa olisi tunne, että äkkiä kotiin takaisin.

Onneksi ei sentään tarvitse kotitöitä tehdä

Vaikka meillä ei vanhemmuus mene mun mielestä täysin tasapuolisesti, niin onneksi tilannetta vähän tasoittaa se, että mun ei tarvitse ikinä tehdä mitään kotitöitä. Herra x hoitaa meillä aivan kaikki niin siivoamisen, pyykin pesut, kuin astianpesukoneen käytönkin. 😀

Mitä ajatuksia tämä herättää sussa? Onko teillä vanhemmuus täysin tasapuolista?

LUE MYÖS: MIKSI SUOMESSA ON HYVÄ ELÄÄ JA ONKO TÄYDELLINEN YHTEISKUNTA VAIN ILLUUSIO? KLIKKAA TÄSTÄ.

2 kommenttia

  1. Minitubut kirjoitti:

    Meillä menee kyllä aikalailla eri tavalla kuin teillä. Lapsen syntymästä asti mies olisi halunnut olla mukana vauvan hoidossa, valitettavasti emme saaneet perhehuonetta sairaalasta, joten minä jouduin aina tekemään kahdestaan aamutoimet vauvan kanssa ja valvoin yöt. Mies nukkui puolille päivin kotona ja saapui sitten sairaalaan. Muutama viikko sairaalasta kotiutumisen jälkeen alkoi käydä ilmi, että en kovasta yrityksestä huolimatta pystynyt enää imettämään vauvan maidon tarpeen kasvaessa. (Rinnoissa kehityshäiriö) Joten täystissistä siirryttiin noin kuukauden ja kolmen kuukauden iässä pikkuhiljaa pulloruokintaan, korvikkeisiin. Pakon sanelemana. Pulloruokinta oli aika lailla raskaamoaa, kuin imettäminen, varsinkin öisin se maidon lämmittäminen ja pullojen kokoaminen oli yllättävän raskasta, enkä mitenkään olisi sitä jaksanut jos mies ei siihen olisi osallistunut. Miehestä tuli siis hiljalleen myös toinen imettäjä. Heräsimme jotakuinkin tasapuolisesti, tosin asuimme pienessä kerrostalossa, jossa molemmat heräsivät joka tapauksessa vaikka vain toinen nousi ylös. Vauva ei nukkunut ensimmäiseen vuoteen yhtään kunnon pätkää. Oltiin hulluuden partaalla vaikka jaettiin kaikki asiat. Äitini piti vauvaamme jos minun piti jossain käydä, tämähän oli melko helppoa siinä kohtaa kun vauva söi kokonaan pulloruokaa. Aloin myös käydä töissä satunnaisesti niin, että äitini piti vauvaa. 300€/kk ei oikein lämmittänyt. Mies olisi voinut yhtä hyvin jäädä vauvan kanssa kotiin, sitten kun ruokkiminen ei enää ollut minusta riippuvainen mutta hän pelkäsi, että työnantaja suhtautuisi siihen huonosti. Pelkäsi potkuja, jollain toisella verukkeella tietenkin. En tiedä, oliko tämä tekosyy, mutta miehelle ei tämän epätasa-arvoisen yhteiskunnan takia ole ihan helppo kotiin jäädä ilman huonoa omaatuntoa, kokemusta huonosta työntekijästä. Naisella sitten ehkä päinvastoin, saa paheksuvia katseita jos isä on kotona ja äiti töissä. Kotitalous pyritään hoitamaan puoliksi, joskin mies helposti on jo hoitanut ison osan ennen kuin minä ehdin aloittaa… Kavereita voin myös käydä katsomassa silloin tällöin, mies on lapsen kanssa kotona. Ja sama toisinpäin. Tyttömme on isän tyttö, ja vaikka muuten hoidetaan hänen hoito aika tasapuolisesti niin eniten isä leikkii lapsen kanssa ja lukee tälle myös iltasadun. Terveydenhuollon, lapsen vaatteiden oston tms. Hoidan pääsääntöisesti minä, mutta mieskin hoitaa jos pyydän. Monilla naisilla on tapana omia lapsi itselleen ”naisen oikeudella”, minusta on mahtavaa, että isä on lapselle saman arvoinen kuin äitikin. Myöskin erotilanteessa isä joutuu usein luopumaan huoltajuudestaan viimeistään siinä vaiheessa kun lapsi menee kouluun. Miksi? Ja miksi pitää pelätä mitä työnantaja ja muut ihmiset ajattelevat, jos sukupuoliroolit ovatkin tasan tai päinvastoin kuin perinteisesti?

    • Johanna / JohanOnFitness kirjoitti:

      Kiitos, että jaoit tarinanne. Kuulostaa tasapuoliselta vanhemmuudelta. <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *