Hae
Johanna Tolppola

Joskus olen kateellinen muille perheille

Mulla on aivan ihanat lapset, joita rakastan enemmän kuin koko sydämestäni, silti joskus olen kateellinen muille perheille.

Elämää vilkkaan lapsen kanssa

Oon aina rakastanut sitä, miten rohkea ja sosiaalinen 4.5 vuotias poikani on. Hän hyppää uusiin tilanteisiin mukaan 110%, ei ujostele ja ottaa kyllä kaikista tilanteista aivan kaiken irti. Nauttii päiväkodista ja kaikesta tekemisestä. Hänen kanssaan ei kyllä tylsää hetkeä tule. Hän on energiapakkaus ja taskuraketti, jonka huumorintaju on yhtä hyvä (tai huono) kuin mun. Se on parasta!

Tämä myös tarkoittaa, että hän on todella impulsiivinen, joka johtaa aina vaikka minkälaisiin tilanteisiin, jotka itselle on aikamoista tunteiden vuoristorataa kauhusta – nauruun ja toisinpäin.

Kuva: Jenna Peltonen

Joskus olen kateellinen muille perheille

Kun olin raskaana niin haaveilin, miten mennään koko perheen kanssa piknikille, koko päiväksi rannalle, käydään museoissa, aamupalalla kahviloissa – lapsi mukana vanhempien menossa, eikä elämää vain lapsen ehdoilla.

Elämä vilkkaan lapsen kanssa tarkoittaa, että mieluummin jätän tiettyihin paikkoihin vaan menemättä, jotta oma stressitila pysyisi edes hieman matalammalla tasolla. Ihan sama minne mennään, mun ainoa tavoite koko reissulta on, että lapsi selviää hengissä kotiin.

Kun Theo oppi kävelemään niin ajattelin, että kyllä kaikki helpottaa, kun Theo kasvaa. Vielä ei helpotusta näy. Se tunne, kun oma lapsi lähtee juoksemaan kauppakeskuksessa ihan yhtä äkkiä tuhatta ja sataa liukuportaita alas ja itse jäät vaunujen kanssa eri kerrokseen tai lapsi lähtee pikkuhousuissa vaan ovesta ulos, kun itse on vessassa. Tai ne tilanteet, kun yrität vaan väkisin pitää lasta sun vierellä, ettei hän karkaa ja hän heittäytyy maahan selälleen ihan lötköksi.

Kuva: Jenna Peltonen

Mistä haaveilen

En edes haaveile, että lapsi leikkisi hetken yksin riehumatta, huutamatta tai tavaroita heittämättä. Jos niin käy, se on vaan erittäin tervetullut bonus. Toivoisin vain hetkiä, ettei tarvitsisi pelätä, että jotain todella pahaa tapahtuu. Kaikki yhteiset tekemiset ovat suorittamista ja selviytymistä. Toki niistä kaikista silti nauttii ja on onnellinen, että on lapsia kenen kanssa touhuta ja tehdä.

Olen vilkkaiden lasten vanhempien tukiryhmässä ja sieltä on tullut upeaa vertaistukea ja hyviä vinkkejä. Mutta faktahan on se, ettei mitkään vinkit muuta kenenkään perusluonnetta. Toivon vaan sormet ristissä, että ikä veisi tulevaisuudessa impulsiivisuutta edes vähän pois.

Kuva: Jenna Peltonen

Onneksi kaikki ei ole vain kauhunhetkiä, vaan oikeasti välillä hyvinkin koomisia. Esim. Juoksee ovesta ulos naapuriin, soittaa ovikelloa ja pyytää naapuria laittamaan takin vetoketjun kiinni. 😀 Tai kiipeää jonnekin aivan liian korkealla nanosekunnissa ja näyttää sieltä peukkua ja käsillä tehtyä sydäntä.

Ja toki sitä on oppinut elämään tietyllä asenteella – kaikki ei ole niin vakavaa ja eihän sitä koko aikaa voi olla kieltämässä ja komentamassa. Monissa asioissa vaan mietin: valitse taistelusi ja katson läpi sormien.

Ja ai että ne hetket, kun hän on vähän aikaa aloillaan aamuisin. Ne ovat parhaita. Silloin saan kontaktin, pystymme keskustelemaan ja ymmärrämme toisiamme täydellisesti. Hän tulee mun kainaloon, sanoo ”äiti sä oot sydän” ja ottaa kiinni musta. Niissä hetkissä sydän sulaa. Kuten juurikin tänä aamuna. <3

 

 

Kaupallinen yhteistyö

Kävin Puhti Labin laajemmissa verikokeissa – Mitä selvisi?

Kaupallinen yhteistyö: Puhti Lab

Kävin jonkin aikaa sitten taas ottamassa Puhti Labin Laajan raudanpuutteen ja anemian tutkimuksen. Kävin saman tyylisessä Puhdin kautta ennen kuin rupesin odottamaan Celineä.

Oon ollut superväsynyt, mutta toki isoin tekijä on varmasti ollut todella todella todella huonot yöunet. Tulokset olivatkin sitten aika mielenkiintoiset.

Kuva: Jenna Peltonen

Puhti Labin laajan raudanpuutteen ja anemian tutkimuksen tulokset

Tutkimuspakettiin kuuluu seuraavat tutkimukset:

  • ferritiini (ensisijainen raudanpuutteen osoittaja)
  • täydellinen verenkuva (yhteensä 18 testiä, sisältää mm. hemoglobiinin)
  • CRP (tulehdustila vaikuttaa ferritiiniarvoon)
  • seerumin rauta
  • transferriini (määrä on raudanpuuteanemiassa koholla)
  • transferriinin rautakyllästeisyys (kertoo, miten paljon transferriinissä on rautaa)
  • B12-vitamiini (B12-TC2)
  • folaatti (fS-Folaat)

Mulla näistä kaksi oli viitearvojen ulkopuolella ja yksi nippanappa sisällä.

Eosinofiilit-osuus (L -Eos%) (Mun tulos 6,7%)

Eosinofiilit ovat valkosoluja, jotka osallistuvat pääasiassa allergisiin reaktioihin. L-Eos%-tutkimus mittaa eosinofiilien osuuden kaikista valkosoluista.

Valkosolut ovat tärkeä osa ihmisen vastustuskykyä. Ne suojaavat elimistöä taudinaiheuttajilta. Eosinofiili on yksi valkosolutyyppi. Erityisesti allergioihin, allergiseen ihottumaan ja astmaan liittyvissä reaktioissa eosinofiileillä on tärkeä rooli.

Eosinofiilinen granulosyytti, eosiinimielteinen jyvässolu, eosinosolu; granulosyytti (jyvässolu) jonka soluliman jyväset värjäytyvät parhaiten happamilla väriaineilla kuten eosiinilla.

 

Mulla koronan sairastamisen jälkeen puhkes astma takasin ja oon joutunut ottamaan melkein päivittäin astmalääkettä sen jälkeen. Luulen, että tää heitto johtuu siitä. Soitin myös omalle terveysasemalle ja sieltä sanottiin, että monella korona on puhkaissut astman takaisin ja on myös pitkään näkynyt verikokeissa valkosoluarvoissa.

 

Folaatti (fS-Folaat) (Mun tulos 8,7%)

Folaatti eli foolihappo on ravinnosta saatava B-ryhmän vitamiini. Se on ihmiselle välttämätön ravintoaine. Se on erityisen tärkeä raskaana oleville naisille, sillä riittävä folaatin saanti on tarpeellinen sikiön hermoston kehittymiselle.

Folaatti on B-ryhmän vitamiineihin luettu ravintoaine, joka esiintyy ravinnossa monenlaisina yhdisteinä. 20 % folaatista saadaan ravinnosta ja 80 % suolistobakteerien toiminnasta. Folaattia on erityisen paljon vihreissä kasviksissa. Yleisiä syitä folaatin puutteelle ovat alkoholismi, keliakia ja raskaus. Folaatin ja B12-vitamiinin puutos aiheuttavat megaloblastisen anemian.

Folaattia eli B9-vitamiinia tarvitaan punasolujen muodostamiseen, normaaliin aineenvaihduntaan ja DNAn metylaatioon. Folaatin keinotekoinen muoto on nimeltään foolihappo.

 

Mulla oli heitto 0,1% viitearvoon. Se voi johtua taas imetyksestä. Tätä mun on pakko ruveta syömään ihan purkista!

 

Ferritiini (S-Ferrit) (Mun arvo 18. Ennen raskautta 23.)

Ferritiini kertoo varastoidun raudan määrästä. Matala ferritiini on viite heikoista rautavarastoista.

Raudanpuutetta on syytä epäillä, jos ferritiiniarvo on alle 15–30 µg/l ja henkilöllä on tyypillisiä raudanpuutteen oireita ja hän kuuluu raudanpuutteen riskiryhmään (esimerkiksi runsaat kuukautiset, useita synnytyksiä, pitkäaikainen protonipumpun estäjälääkitys, säännölliset verenluovutukset).

No tää varmasti selittää jonkin verran mun väsymystä. Oon yrittänyt syödä kaikkia markkinoilla olevia ”vatsaystävällisiä” rautavalmisteita suihkeista, tabletteihin ja suuhun laitettaviin jauheisiin, mutta kaikki sattuu mun vatsaan ihan älyttömästi. Rautavalmiste ei ole mulle vaihtoehto. Moni on laittanut myös viestiä, että lasten huonot yöunet voi johtua, että heilläkin on raudanpuutetta. En ole vienyt heitä kumminkaan vielä tutkimuksiin.

Oli todella mielenkiintoista saada taas lisätietoa omasta terveydestä. Vitamiinit tulee nyt kyllä käyttöön. Kävin jo ostamassakin!

Kuva: Jenna Peltonen

Miten Puhti toimii

Puhdin sivuilta voi tilata erilaisia testipaketteja tai yksittäisiä testejä. Testit maksetaan heidän sivuillaan ja sitten kävelee vain Mehiläisen laboratorioon ja kertoo, että on ostanut Puhdin testipaketin. Testit otetaan Mehiläisessä ja tulokset tulevat OmaPuhtiin 1-3 pv kuluessa. Mukana myös kattavat selitykset tehdyistä testeistä. Suosittelen lämpimästi!!

Tutustu Puhtiin täällä.

 

Lue myös: perustin startupin