Hae
Johanna Tolppola
Kaupallinen yhteistyö

Unelmien tilanjakaja 

Kaupallinen yhteistyö: Liukuovitukku.fi

Olen siis pitkään, todella pitkään unelmoinut, että kotiini saapuisi skandinaavinen ruudukkomallinen tilanjakaja. Kun asuttiin Käpylässä kaksiossa, niin mittailin vaikka mitä kohtia minne tällaisen saisin. Lopputulemana oli, että ei sellainen vain kyseiseen asuntoon sopinut.

Liukuovitukku

Kun muutimme uuteen asuntoon, sama haaveilu jatkui. Nyt sitten yksi päivä, kuin salama kirkkaalta taivaalta, sain idean, että korvaan meidän makuuhuoneessa sijaitsevan vaatehuoneen oven tällä mun unelmien tilanjakajalla.

Näitä tilanjakajia saa nimittäin myös ihan liukuovina tai normaaleina ovina. Mun unelmien tilanjakajassa olisi ollut lasit mustien ruudukkokehyksien takana, mutta kun oven funktio on piilottaa vaatehuoneen sekasorto, niin päädyin valitsemaan lasien tilalle mattavalkoiset levyt. Peilit olisi myös ollut kiva vaihtoehto, mutta jostain syystä mattavalkoinen houkutteli nyt enemmän.

Googlettelin tilanjakajia ja löysin meidän läheltä Konalasta Liukuovitukun, jolla oli laaja valikoima erilaisia ovia. Heidän sivuillaan oli kuva juurikin näistä mun unelmien tilanjakajista, joten laitoin heille heti viestiä.

Liukuovitukku

Tilanjakaja – suunnittelu ja tilaus

Tilausprosessi oli maailman helpoin. Otin kuvat nykyisestä aukosta ja lähetin itse mitat: korkeus + leveys. Korkeuden laitoin kolmesta eri kohtaa mitattuna, koska se saattaa hieman heitellä eri kohdissa.

Liukuovitukulla on myös tilanjako-ovilaskuri, jolla pääsee itse suunnittelemaan haluamansa oven. Tätä on todella helppo käyttää!

Vanha ovi oli paksu ja matala. Se oli jotenkin todella epäsiisti. Uuden oven halusin kiinni ihan katonrajaan, jotta se olisi korkeudeltaan sama, kuin huoneen korkeus.

Liukuovitukku

Mittojen lähettämisen jälkeen Liukuovitukku laittoi mallikuvan mittojen mukaan tehdystä ovesta ja kysyivät, haluanko oven olevan yläkiinnitteinen vai alakiinnitteinen. Alakiinnitteisen oven pystyy asentamaan todella helposti myös itse. Siinä oven paino on ns. maassa. Yläkiinnitteinen ovi kiinnitetään kiskolla kattoon ja se on hieman hankalampi itse asentaa. Tai ainakin koen, että mun olisi se hankalampi asentaa. 😀 He kyllä kannustavat asiakkaitaan hoitamaan asennuksen myös itse.

Vanha ovi

Vanha ovi. Oikeasti ilman muokkauksia ihan eri värinen kuin seinä.

Tällä kertaa (kerrankin), otin oven asennuksella. Normaalistihan olen se, joka itse asentaa aivan kaiken, mutta nyt oli jotenkin ihana ottaa kaikki avaimet käteen -periaatteella.

Liukuovitukku

Oven tilausaika oli noin 2 viikkoa, jonka jälkeen heti kun se saapui heidän varastolle, niin asentaja tuli jo samana päivänä sen asentamaan. Asennuksessa meni reilu tunti. Ovi on aivan mieletön. Ihanan kevyt, todella hyvännäköinen ja muutti koko huoneen ilmettä kertaheitolla.

Liukuovitukku

Black Friday

Liukuovitukussa on nyt Black Friday -viikko ja siellä on Tilanjako-ovet nyt vuoden parhaimmalla hinnalla aina Cyber-maanantaihin saakka. Alet ovat alkaneet jo tänään maanantaina! Heillä on todella nopea toimitus ja ovat kotimainen toimija (avainlippu-tuote).

Nyt kannattaa ehdottomasti hyödyntää meneillä olevat tarjoukset! Suosittelen!

Klikkaa itsesi tarjouksiin!

Kaupallinen yhteistyö

Pinnasängystä taaperosänkyyn – miten yöt ovat sujuneet

Kaupallinen yhteistyö: Veke.fi

Theo siirtyi nyt uuden kodin ja oman huoneen myötä pinnasängystä taaperosänkyyn. Tai no ihan ”isojen poikien” sänkyyn.

Ensimmäiset kaksi viikkoa Theo vielä nukkui pinniksessä ja kiipesi sieltä joka yö meidän keskeen melkein koko lelukaartinsa kanssa. Mukana oli milloin mitäkin ilmapallosta autoihin. Normaalisti aamulla löysin puolison ja Theon lisäksi vierestäni muutaman ison auton, jättipehmolelun sekä unilelun. Oli vähän ahdasta. 😀

Viviano lastensänky turvalaidalla / Veke

Viviano lastensänky turvalaidalla / Veke

Pinnasängystä taaperosänkyyn

Katselin Veke.fi verkkokaupasta Theolle sänkyä ja löysimme juuri sellaisen mitä olin ajatellut. Halusin sängyn, joka on yksinkertaisen tyylikäs. Sängyssä piti olla turvakaide sekä laatikko sängyn alla, johon saamme Theon leluja. Lasten sänkyvalikoimassa oli useita erilaisia vaihtoehtoja.

Viviano vuodevaatelaatikko / Veke.fi

Valitsimme Theolle sängyksi Viviano lastensänky turvalaidalla. Koko oli 70 x 165 cm. Eli reippaasti isompi mitä pinnasänky, joten sänky kestää meillä varmasti pitkään. Sängyn alle otimme Viviano vuodevaatelaatikon.

Samalla valikoitiin tilaukseen myös sänkyyn sopiva Rollo lastenpatja sekä Familon Karhunen lasten sijauspatja.

Viviano lastensänky turvalaidalla

Miten yöt ovat sujuneet

Kun saimme uuden sängyn paikoilleen, niin Theo oli niin ylpeän oloinen. Hän edelleen esittelee uutta sänkyä kaikille vieraille. Oli myös päiväkodissa puhunut uudesta sängystä.

Moni varoitteli, että lapset yleensä tulee alussa koko ajan pois sängystä, mutta meillä tämä ei ole ollut ongelma. Theo nimittäin osasi kiivetä edes takaisin pinnasängyssäkin.

Ensimmäiset yöt olivat vähän levottomia ja Theo yritti päästä meidän viereen muutaman kerran yössä. Käännytimme hänet sitkeästi takaisin saattaen hänet uuteen sänkyyn. Muistutin jokaisella kerralla miten hieno ja upea isojen poikien sänky Theolla on.

Tällä hetkellä Theo nukkuu sängyssään koko yön. Aamuisin tulee sitten meidän viereen pötköttelemään. Toki on öitä, jolloin hän heräilee useamman kerran yössä huutamaan äitiä ja isää. Tällöin yleensä Theon isä menee silittelemään Theoa, jolloin jatkaa uniaan heti. Nykyisin hän ei kumminkaan öisin enää yritä tulla meidän sänkyyn.

Voin sanoa, että on aika ihanaa, kun on tilaa nukkua ja aamulla ei ole auton renkaan jälki painautunut poskeen. Suosittelen muillekin sitä, että tällaiset muutokset yhdistää esim. sängyn vaihtoon. On helpompi perustella lapselle miksi, jokin tapa toimia muuttuu.

Sänky on ollut juuri niin hyvä kuin oletinkin. Kestää jopa mun painon. 😀 Theo onkin muutaman kerran leikkinyt leikkiä, jossa hän vuorostaan nukuttaa minua hänen omaan uuteen taaperosänkyyn.

Ps. Veke on avannut Vantaalle Vantaanpuistoon uuden myymälän! Se on aivan ihana. Siellä on kaikkea kotiin. Itse kävin ostamassa sieltä mm. terassikalusteet ja sisustusjuttuja kotiin.