Hae
Johanna Tolppola

Joskus olen kateellinen muille perheille

Mulla on aivan ihanat lapset, joita rakastan enemmän kuin koko sydämestäni, silti joskus olen kateellinen muille perheille.

Elämää vilkkaan lapsen kanssa

Oon aina rakastanut sitä, miten rohkea ja sosiaalinen 4.5 vuotias poikani on. Hän hyppää uusiin tilanteisiin mukaan 110%, ei ujostele ja ottaa kyllä kaikista tilanteista aivan kaiken irti. Nauttii päiväkodista ja kaikesta tekemisestä. Hänen kanssaan ei kyllä tylsää hetkeä tule. Hän on energiapakkaus ja taskuraketti, jonka huumorintaju on yhtä hyvä (tai huono) kuin mun. Se on parasta!

Tämä myös tarkoittaa, että hän on todella impulsiivinen, joka johtaa aina vaikka minkälaisiin tilanteisiin, jotka itselle on aikamoista tunteiden vuoristorataa kauhusta – nauruun ja toisinpäin.

Kuva: Jenna Peltonen

Joskus olen kateellinen muille perheille

Kun olin raskaana niin haaveilin, miten mennään koko perheen kanssa piknikille, koko päiväksi rannalle, käydään museoissa, aamupalalla kahviloissa – lapsi mukana vanhempien menossa, eikä elämää vain lapsen ehdoilla.

Elämä vilkkaan lapsen kanssa tarkoittaa, että mieluummin jätän tiettyihin paikkoihin vaan menemättä, jotta oma stressitila pysyisi edes hieman matalammalla tasolla. Ihan sama minne mennään, mun ainoa tavoite koko reissulta on, että lapsi selviää hengissä kotiin.

Kun Theo oppi kävelemään niin ajattelin, että kyllä kaikki helpottaa, kun Theo kasvaa. Vielä ei helpotusta näy. Se tunne, kun oma lapsi lähtee juoksemaan kauppakeskuksessa ihan yhtä äkkiä tuhatta ja sataa liukuportaita alas ja itse jäät vaunujen kanssa eri kerrokseen tai lapsi lähtee pikkuhousuissa vaan ovesta ulos, kun itse on vessassa. Tai ne tilanteet, kun yrität vaan väkisin pitää lasta sun vierellä, ettei hän karkaa ja hän heittäytyy maahan selälleen ihan lötköksi.

Kuva: Jenna Peltonen

Mistä haaveilen

En edes haaveile, että lapsi leikkisi hetken yksin riehumatta, huutamatta tai tavaroita heittämättä. Jos niin käy, se on vaan erittäin tervetullut bonus. Toivoisin vain hetkiä, ettei tarvitsisi pelätä, että jotain todella pahaa tapahtuu. Kaikki yhteiset tekemiset ovat suorittamista ja selviytymistä. Toki niistä kaikista silti nauttii ja on onnellinen, että on lapsia kenen kanssa touhuta ja tehdä.

Olen vilkkaiden lasten vanhempien tukiryhmässä ja sieltä on tullut upeaa vertaistukea ja hyviä vinkkejä. Mutta faktahan on se, ettei mitkään vinkit muuta kenenkään perusluonnetta. Toivon vaan sormet ristissä, että ikä veisi tulevaisuudessa impulsiivisuutta edes vähän pois.

Kuva: Jenna Peltonen

Onneksi kaikki ei ole vain kauhunhetkiä, vaan oikeasti välillä hyvinkin koomisia. Esim. Juoksee ovesta ulos naapuriin, soittaa ovikelloa ja pyytää naapuria laittamaan takin vetoketjun kiinni. 😀 Tai kiipeää jonnekin aivan liian korkealla nanosekunnissa ja näyttää sieltä peukkua ja käsillä tehtyä sydäntä.

Ja toki sitä on oppinut elämään tietyllä asenteella – kaikki ei ole niin vakavaa ja eihän sitä koko aikaa voi olla kieltämässä ja komentamassa. Monissa asioissa vaan mietin: valitse taistelusi ja katson läpi sormien.

Ja ai että ne hetket, kun hän on vähän aikaa aloillaan aamuisin. Ne ovat parhaita. Silloin saan kontaktin, pystymme keskustelemaan ja ymmärrämme toisiamme täydellisesti. Hän tulee mun kainaloon, sanoo ”äiti sä oot sydän” ja ottaa kiinni musta. Niissä hetkissä sydän sulaa. Kuten juurikin tänä aamuna. <3

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.