Hae
Johanna Tolppola

Vilkkaiden lasten vanhempien tukiryhmä

Tämä vuosi on aloitettu vilkkaasti ravaamalla vaikka ja missä, kuten mm. osallistumalla vilkkaiden lasten vanhempien tukiryhmään. Neljä vuotiaalla esikoisella todettiin vuoden lopussa mm. aistiyliherkkyyksiä, jonka takia mulle suositeltiin tätä tukiryhmää.

Saimme myös lähetteen lasten psykologille, jolta jo ensimmäiset laput tuli täytettäväksi meille ja päiväkotiin. Kyseessä oli ADHD-kyselylomake, johon vastaamalla jo melkein osaan ennustaa, mikä diagnoosi sieltä on napsahtamassa. Toki onneksi tämän ikäiselle ei vielä virallisia diagnooseja tehdä, koska on vielä niin nuori.

Tukiryhmän lisäksi ole käynyt esikoisen kanssa puheterapiassa, jossa tällä hetkellä opetellaan L-kirjainta sanan alussa. Se on niin jännä, että esikoinen osaa sanoa, vaikka La-La-Laa ja sit kun pitäisi sanoa La-La-La Laulu niin sanotaan La-La-La Aulu. Mutta on kyllä hienoa saada itsekin kotiin työkaluja puheen tukemiseksi.

Kuva: Pinjas Photography

Vilkkaiden lasten vanhempien tukiryhmä

Kokoonnumme noin 1-2 viikon välein koko kevään ajan ja ryhmää vetää kaksi psykologia. Saamme joka kerta myös kotiin tehtäviä mitä tulee koko perheen kanssa tehdä. Ryhmän sisällöt on suunniteltu todella tarkasti ja ryhmän tarkoituksena vertaistuen lisäksi on tarjota oikeita työkaluja perheen haastaviin tilanteisiin.

Tarkoituksena on rakentaa myönteinen vuorovaikutussuhde lapsen kanssa, kasvattaa aikuisen auktoriteettia mm. leikkien kautta ja   saada tietoa, miten rajoittaminen onnistuu tietyissä tilanteissa, kun menee yli. Ryhmästä saa myös paljon apua siihen omaan vanhemmuuteen. Minkälainen vanhempi on, minkälainen vanhempi haluaisi olla ja miten haluan, että mun oma lapsi muistaa mut. Monesti kun tunteet kiehuu yli koko perheellä, sitä iskee kauhea morkkis. Ryhmästä saa myös apua siihen, että miten sitä itse pysyisi tietyissä tilanteissa rauhallisena.

Olemme tarkastelleet ryhmässä myös vanhemmuuden roolikarttaa, josta tulen kirjoittamaan enemmän vielä myöhemmin.

Tällä hetkellä tehtäviä mitä olemme kotiin saaneet, on ollut mm. vuorovaikutusleikki lapsen kanssa, jossa lapsi puhaltaa vanhempaa kumoon. Tää on ollut esikoisesta ihan super hauskaa! Toinen on ”saanko luvan”-leikki, jossa lapsi saa liikkua eteenpäin matolta vain, jos kysyy, saanko luvan ja vanhempi antaa luvan. Saimme tehtäväksi myös kehua lapsen tekemistä ja myös ulkonäköä ns. ”yllätysihailua”. Eli vaikka ”onpas sulla ihanan pitkät ripset” tai ”ootpas sä komea”. Suositeltiin myös kehua ns. tekemistä eikä lopputulosta eli mieluummin ”oi kun sä jaksat hyvin piirtää” kuin, että ”vau onpas hieno piirustus”. Tämä motivoi siihen tekemiseen enemmän.

Mille tukiryhmä on tuntunut

Oli jotenkin uskomatonta, kun ensimmäisessä tapaamisessa esittelimme itsemme ja lapsemme, niin tuntui kuin moni olisi puhunut ns. mun suulla. Pystyin samaistumaan niin paljon tunteisiin ja fiiliksiin, mutta myös siihen itse lapsen toimintaan. Jotenkin sitä omassa kuplassa ajattelee, että vain oma lapsi käyttäytyy tietyllä tavalla, niin oli jotenkin helpottavaa kuulla, että muilla on ihan samoja kokemuksia ja sitä ei olekaan yksin. Itse kuvailin esikoisen rohkeaksi, reippaaksi, aktiiviseksi (todella aktiiviseksi) ja empaattiseksi.

Joissain tilanteissa sitä vaan itsekin on tiputtanut kynän maahan ja antanut vaan olla. Nyt sitä miettii, että siltä lapselta voi mitenkään vaatia jotain sellaista mihin hän ei ole kykeneväinen. Esim. ennen joulua oltiin Kauppakeskuksessa pikaruokaravintolassa syömässä ja kun me aikuiset söimme, esikoinen samaan aikaan kirjaimellisesti, pyöri ympyrää lattialla pöydän alla, tulematta sieltä pois. Katsoin viereistä pöytää, jossa vanhemmat söivät kahden nätisti paikoillaan istuvan lapsen kanssa. Mietin silloin, että milleköhän tuo tuntuisi. Ja samalla hetkellä olin vaan onnellinen, että esikoinen pysyi pöydän alla, eikä lähtenyt juoksemaan karkuun, koska niinkin on käynyt, monesti. Nimimerkillä Gigantin vartija on pitänyt vahtia ovella, kun olen etsinyt esikoista Gigantin Megastoresta.

Tukiryhmästä on jo nyt ollu suuri apu. Onhan se vaan raskasta, että joka viikko on pakko muistaa kaikki tehtävät tukiryhmästä, tehtävät 4 v -neuvolasta, tehtävät puheterapiasta sekä tehtävät aistiyliherkkyydestä. Tähän päälle vauvan tarpeet ja jossain vaiheessa ne omat tarpeet.

Olen kumminkin kiitollinen, että meillä Suomessa puututaan ja autetaan jo näin varhaisessa vaiheessa, jotta saataisiin asiat raiteilleen ennen koulun aloitusta.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.