Hae
Johanna Tolppola

Hän on täällä – Miten arki on lähtenyt käyntiin

Hän on nyt tosiaankin täällä! Rakas tyttäremme saapui maailmaan viime tiistaina 20.7. Tulen kirjoittamaan erillisen postauksen synnytyksestä ja sektiosta toipumisesta.

Miten arki on lähtenyt käyntiin

Kotiuduttiin sairaalasta perjantaina ja siitä lähtien olenkin ollut vauvan kanssa ihan vaan kotosalla. Vielä oma olo ei ole sellainen, että voisin kuvitellakaan vaunulenkkejä tai mitään muutakaan mikä vaatii liikkumista. Kaikki liike tekee vielä kipeää kipulääkkeistä huolimatta ja jo vaipan vaihdon aikana puskee tuskan hiki päälle.

Vauva on ainakin tähän asti ollut tosi tyytyväinen. Hän syö, nukkuu ja on pieniä pätkiä hereillä. Yöt vaihtelevat todella paljon. On ollut öitä, jolloin hän haluaa vaan olla rinnalla ja silloin ei sitten tosiaan nukuta ollenkaan. Kun taas viimeyönä hän heräsikin ainoastaan kerran syömään. Eli todella laidasta laitaan mennään.

Oon joka aamu nukkunut tytön kanssa samaan aikaan päikkärit ja muuten vaan katsellut sarjoja. Mies on jo aamusta lähtenyt esikoisen kanssa ”omille” teilleen, jottei esikoisella kaadu seinät päälle.

Miten esikoinen otti vauvan vastaan

Jännitin ja stressasin todella paljon, miten esikoinen reagoi vauvaan. Hän täyttää marraskuussa neljä ja puhui aikaisemmin, että aikoo mm. töniä vauvaa. 😀

Mies ja Theo tuli hakemaan meitä sairaalasta perjantaina ja heti alkuun halasin pitkään Theoa ja herkistyin. Niin herkistyi Theokin ja sanoi, että ollut ikävä. Sitten heti hän pyysi näyttämään vauvaa ja antoi halin vauvalle.

Theo on todella kiinnostunut vauvasta. Koko ajan antaa tahattoman tai tahallisen kovakouraisia haleja ja pusuja. Hän on monta kertaa sanonut, että vauva on söpö ja kiltti. Isoin homma on tällä hetkellä siinä, että vauva saisi olla ns. rauhassa, koska isoveli käy vähän väliä tökkimässä ja antamassa näitä halauksia.

Theo on todella aktiivinen ja vähän väliä tulee tilanteita, joissa sitten saa olla kieltämässä, kuten mm. spontaaneja lelujen heittelemistä (ei onneksi vauvaa kohti), hyppimistä sohvalla vauvan vieressä jne. Kielloista huolimatta nämä säännöt joko unohtuu tai sitten uhmataan tahallaan. Siitä tulee taas itselle ikävä tunne, että koko ajan saa olla kieltämässä ja komentamassa. Theo on myös tavallista enemmän osoittanut uhmaa ja sanavarastoon on tullut ”ei”, ”en tee” jne. Oon yrittänyt myös kehua mahdollisimman paljon Theoa, kun hän antaa hellän suukon vauvalle tai muutenkin toimii oikein.

Itsellä on myös huono oma tunto siitä, ettei pysty enää antamaan sitä samanlaista huomiota mihin Theo on tottunut. Se näkyy myös hänen käyttäytymisessään. Oon joka päivä kumminkin ollut kahdestaan myös Theon huoneessa leikkimässä ja samalla tavalla antanut haleja ja suukkoja, kuten ennen.

Joka päivä Theo kyselee, että tuunko tänään mukaan leikkipuistoon ja voidaanko nyt leikkiä kunnolla, kun vauva ei ole mahassa enää. Näytin Theolle mun mahassa olevaa isoa ”laastaria”, jotta hän ymmärtää, että tulen heti leikkeihin kunnolla mukaan, kun haava on parantunut.

Ristiriitaiset fiilikset

Olen todella onnellinen, että kaikki meni hyvin ja meidän perheessä on nyt kaksi lasta. Rakkaus vauvaan syttyi omalla kohdalla taas heti kun sain vauvan syliin. Ihan samalla tavalla kävi Theonkin kanssa. On vain todella hankalaa olla omien tunteiden ja hormonien myllerryksessä, kun sitä haluaisi antaa kaikkensa niin esikoiselle, kuin vauvalle. Tuntuu todella pahalta huomata niitä asioita mitkä selvästi vaikuttavat Theoon. Onhan tämä uutta meille kaikille. Myös meillä vanhemmilla on ollut pinna hieman kireällä ja kyllähän se lapsi senkin aistii. Theon kanssa joutuu siis koko ajan keksimään jotain tekemistä, jottei mene ihan hullun huoneeksi ja itse olen vielä todella toipilas leikkauksesta, niin vastuu suurimmasta osasta asioista on miehellä tällä hetkellä.

Toivon todella, että toipuisin nopeasti ja pääsisimme ns. mahdollisimman normaaliin arkeen, jossa voimme koko perhe tehdä yhdessä asioita.

 

Vielä yhtenä kappaleena

Täällä sitä ollaan vieläkin yhtenä kappaleena. Omat olot alkavat olemaan sellaisia, että omasta puolesta lapsi voisi saapua jo maailmaan. Edellisessä raskaudessa Theo oli jo näillä viikoilla syntynyt, joten en ihan näin tukalia olotiloja päässyt edes kokemaan. En Theon raskaudessa saanut edes yhtäkään supistusta, mutta viimepäivinä olen saanut kokea mille nekin sitten tuntuvat.

alle viikko vielä yhtenä kappaleena

Ensi viikon tiistaina on sovittu sektio. Eli ei nyt kauhean montaa päivää ole onneksi jäljellä. Tästä huolimatta koko ajan toivon, että synnytys jo käynnistyisi. Jokainen askel on nimittäin ihan tuskaa. En malta odottaa sitä aikaa, että voin kävellä, vaikka sinne jääkaapille ilman mitään kipuja tai vaihtaa asentoa, kun nukun heräämättä kipuun.

Helteet antavat myös ihan oman juttunsa näille viimeisille hetkille, mutta onneksi investoitiin viime kesänä ilmalämpöpumppuun, joten kotona on viileää.

Kuva: Jenna Peltonen

Juuri nyt mietityttää

En oikeastaan pelkää itse sektiota, koska se on kerran jo koettu. Enemmän tällä hetkellä pelottaa, jos nyt loppumetreillä vauvalle sattuisi jotain tai jos leikkauksessa jokin menisikin pieleen. Vauva on ollut normaalia hiljaisempi ja liikelaskentaa oon tehnyt melkein päivittäin, mutta liikkeet on onneksi aina täyttyneet. Eilen myös neuvolassa sydänäänet kuuluivat ihan normaalisti.

Toinen hieman stressaava asia on esikoinen. Hän menee miehen äidille, kun vauva syntyy, mutta en ole ikinä ollut yli vuorokautta näkemättä häntä. Mietityttää miltäköhän hänestä tuntuu ja miten hän ottaa sen, ettei nähdä useampaan päivään. Kaiken lisäksi tuon uuden perheenjäsenen kotiin ja esikoinen ei olekaan enää huomion ainoana keskipisteenä. Nyt nimittäin aina kun puhutaan vauvasta niin esikoinen käy läppäsemässä mua olkapäähän. 😀 Eli varmaan ”tosi” helppoa tulee olemaan ekat viikot.

Toivon todella, että kaikki menee hyvin ja toipuminen lähtisi käyntiin yhtä hyvin kuin viimeksi. Vieläkään ei tunnu yhtään todelliselta, että viimeistään ensi viikolla meillä on taas vauva. Sama juttu oli esikoisen kanssa. Kaikki konkretisoitui vasta kun sain hänet syliini. Luulisi, että toisen kanssa olisi ollut toisin, mutta ihan samalta tuntuu kuin viimeksi.