Hae
Johanna Tolppola

Theo 3 vuotta – Dinosaurussynttärit

Viime viikonloppuna juhlittiin 3 vuotiasta Theoa ja pääsin järjestämään dinosaurussynttärit. Musta tuntuu, että olisin ollut äiti jo ikuisuuden, vaikka puhutaankin vasta kolmesta vuodesta. Theosta on kasvanut iso persoona, jonka meno saa hymyn huulille jokainen päivä.

dinosaurussynttärit

Dinosaurussynttärit

Tällä hetkellä maailman kovin juttu on dinosaurukset. Niitä alkaa olla meillä aikamoinen määrä. Itse ollaan taidettu ostaa vain muutama, mutta sukulaiset, ystävät ja ystävienkin sukulaiset ovat lähettäneet / tuoneet niitä Theolle. Isoin kasa oli ystävän isän iso lähetys dinosauruksia, jotka hän oli löytänyt jostain tyyliin varastosta.

dinosaurussynttärit

Joten voitte uskoa, että tämän vuoden synttäriteeman keksiminen ei ollut vaikeaa. Dinosaurusteema näkyi meillä mm. ilmapalloissa, foliopalloissa, koristeluissa ja jopa kakussa. Synttärisankarille oli todella tärkeää, että juhlijoilla oli edes hetken päässä juhlahatut, joista Theo olikin puhunut jo koko aamun. Järjestimme synttärit kahdessa ”kattauksessa”, jotta paikalla oli aina alle 10 henkilöä kerrallaan.

dinosaurussynttärit

Minkälainen on kolme vuotias Theo

Pientä uhmaa alkaa olla ilmassa, mutta se mitä olen kuulut ystävien uhmaikäisistä niin ainakin tähän mennessä ollaan päästy todella helpolla. Theo on aika kiinni mussa tällä hetkellä ja ei mielellään anna isänsä esim. nukuttaa tai käyttää vaikka suihkussa. Johtuu varmasti siitä, että vietän eniten aikaa Theon kanssa. Viime aikoina hän on selvästi myös hellyydenkipeä. Aamuisin tulee kainaloon ja silittää mua kädestä. Tulee monta kertaa päivässä syliin ja antamaan haleja. Tänäänkin nukuttiin mm. päiväunet kainalokkain.

dinosauruskakku

Päiväkodista on opittu myös uusia juttuja, kuten esim. ”taistelua”. Theo hakkaa käsillä ilmaan ja tekee ihme ääniä. 😀 Sanavarastokin kehittyy koko ajan. Puhe ei vieläkään ole ihan selvää, mutta joka päivä tulee uusia sanoja ja lauseita.

dinosaurussynttärit

Theo on edelleen todella aktiivinen ja mm. kiipeilee paljon. Nyt muutamana päivänä on itse rakentanut itselleen kotiin ihan temppuradan. Pakko olisi löytää jokin sirkuskoulu, jonne voisin viedä hänet. Tiedän, että nauttisi varmasti todella paljon.

dinosaurussynttärit

Persoonana Theo on huumorintajuinen, nauravainen sekä sosiaalinen.  Hän hakee usein itse kontaktia muihin lapsiin ja aikuisiin. Hän on myös hieman määräilevä, kehen lie tullut. 😀

Ihaninta on seurata päivä päivältä, miten Theo kehittyy ja kasvaa. Ilman Theoa oma elämä olisi aika tyhjää.

dinosauruskakku

Lue myös: Apua niskakipuun

Kaupallinen yhteistyö

Kipukauppa Niskakeinu – apua niskakipuun

Kaupallinen yhteistyö: Kipukauppa

Kipukaupan Niskakeinu auttoi jatkuvaan niskakipuun. Kuulutko siihen ryhmään, joka on pitkään yrittänyt saada pysyvää apua jatkuvaan niska- ja hartiaseudun kiputiloihin? Olen itse kärsinyt näistä pitkään. Oireina on niskan jäykkyys, ihan konkreettinen niska- ja hartiasärky, huimaus ja päänsärky. Normaalisti en juurikaan koskaan kärsi mm. päänsäryistä, mutta koronakevään jälkeen uutena normaalina on ollut myös viikoittainen päänsärky.

niskakeinu

Luonnollisesti tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun kärsin näistä vaivoista. Koen, että olen aika taipuvainen niskakipuun. Varsinkin jos arjessa on vähänkään normaalia enemmän kiirettä tai päivä on muuten hektinen. Huomaan monesti, vaikka palaveriputken aikana, että jännitän hartioita, niskaa ja leukaa. Tätä samaa tein silloin, kun sain Theon. Tuolloin piti ihan tietoisesti yrittää rentoutua ja saada koko kroppa pois jännitystilasta, joka oli seurausta uudesta arjesta vauvan kanssa.

niskakeinu

Niskakipu – Jännitysniska

Uskon, että kärsin vahvasti jännitysniskasta. Jännitysniska johtuu yleensä huonosta työergonomiasta, jonka takia niska ja hartiat ovat jatkuvassa staattisessa jännityksessä. Maaliskuusta – syyskuuhun olin 100% kotitoimistolla, niin kuin varmasti aika moni muukin toimistotyötä tekevä. En ole ikinä panostanut työergonomiaan kotona, koska etätöitä on ollut aikaisemmin vain muutamana kertana kuukaudessa. Nyt kun vietin monta kuukautta kotona läppäri joko sylissä tai ruokapöydällä tuli tuloksena aivan kamalat niska- ja hartiakivut. Sohvalla istuessa hartiat pysyvät kylläkin alhaalla, mutta niin pysyy katsekin, jonka takia niska ei ole neutraalissa asennossa. Kun läppäri on ruokapöydällä, niin hartiat ovat korvissa. Ruokapöydän tuolit ovat liian matalia työskentelyyn.

Jännitysniskan oireisiin kuuluu mm. niska- hartiaseudun särky, jäykkyyden ja heikkouden tunne ja usein myös päänsärkyä ja huimausta. Kun luin oireita vastasin mielessäni jokaisen kohdalle; check, check ja check.

niskakeinu

Niskakipuun voi olla myös muita syitä kuten mm.

  • Kaularankaoireyhtymä, jossa kaularangan kulumat vaikuttavat käsiin kulkevien hermojen reittejä ja oireena on mm. lihasheikkoutta, puutumista ja kipua.
  • Myös kaularangan välilevypullistuma voi aiheuttaa pahentuvaa niskakipua. Tämä yleensä alkaa äkillisesti.
  • Lihasten ylikuormitus aiheuttaa myös paikallista kipua niskassa ja selässä. Tämä heijastuu usein takaraivoon.
  • Itse jännitysniskaan voi vaikuttaa huonon työergonomian sijaan myös muut niin henkiset, kuin fyysisetkin kuormitustekijät. Eli omaa asentoa sekä työskentelytapaa pitäisi tarkastella töissä, vapaalla ja harrastuksissa.

Olen venytellyt, yrittänyt rentouttaa hartioita, käskenyt miestä hieromaan, mutta siitä huolimatta moni päivä joko alkaa tai päättyy päänsärkyyn. Ei ole ollut mitenkään kauhean mukavaa aloittaa esim. päivää syömällä Buranaa aamiaiseksi. Miehen hieronta on toki auttanut siinä hetkessä, mutta se ei ole ollut pysyvä ratkaisu. Seuraavana päivänä kivut ovat tulleet taas takaisin. Pahimpina päivinä edes hieronnasta ei ole ollut apua. Luulisi, että toimistolle paluu olisi muuttanut tilanteen, mutta ei.

Niskakeinu – ohjeet käyttöön

Kun kuulin ensimmäisen kerran niskakeinusta uskoin heti, että tämä voi oikeasti auttaa. Pelkäsin ainoastaan, että onkohan keinu miten vaikea käyttää. Kun Kipukaupan niskakeinu saapui postista, avasin paketin ja ajattelin, että ei voi olla totta miten yksinkertainen se olikaan. Keinussa oli päälle oma pehmuste ja yksi ainoa remmi, jossa oli muutama kohta, josta pääsi säätämään sen pituutta. Remmin päässä oli lenkki, joka laitettiin vain oven kahvaan, ovi kiinni ja vola! Keinu oli käytettävissä.

Käytin keinua niin, että menin makuulle, asettelin pään pehmusteeseen ja hivuttauduin ovesta kauemmaksi sen verran, että sain venytyksen tunteen niskaan. Aluksi venytys tuntui kovemmalta mitä osasin odottaa, mutta mitä nopeammin oikeasti rentouduin, niin sitä miellyttävämmältä venytys alkoi tuntua.

Kokemuksia Kipukaupan niskakeinusta

Olen nyt käyttänyt niskakeinua aina töiden jälkeen. Niska- ja hartiaseudun kiputilat ovat vähentyneet huomattavasti. Huomaan aivan selkeän muutoksen. Huomasin myös sen, että kun viikonloppuna en käyttänyt keinua, niin päänsärky tuli takaisin. Niskakeinusta tulee jatkossakin yksi osa omaa päivääni ja näin ollen myös hyvinvointiani.

Niskakeinun toimivuus perustuu kaularangan traktioon, jossa rentoutumalla saa niskakivut ja jännityspäänsäryt pois venytyksen avulla. Suositeltava käyttöaika on noin 15 minuuttia. Mieti, jos vaihtoehtona on taas kerran kipulääkkeitä, yksittäinen hieroja jonne pääset silloin tällöin tai vaihtoehtoisesti 15 minuuttia rentotumista kotona. Minkä sinä valitsisit? Aika helppoa, vai mitä!

Niskakeinu maksaa alle 50 euroa ja sillä on vuoden takuu. Eli maksat siitä vähemmän kuin yhdestä hierojakerrasta. Suosittelen, tätä lämpimästi!

Tutustu Niskakeinuun tästä

niskakeinu

Paras lahja itselle tai toiselle

Kohta vietetään isänpäivää ja sitten joulua. Jos mietit mitä ostaa lahjaksi niin tässä on oiva lahjaidea. Mikä oikeasti on parempi lahja kuin hyvinvointi? Koronakevään myötä niin moni on joutunut tinkimään työergonomiasta kotitoimistolla, että varmasti aika moni kärsii ihan samoista vaivoista mistä itse kärsin. Olisi ollut ”pikkasen” helpompi kevät ja syksy, jos olisin kuullut tästä helpotuksesta jo aikaisemmin. Kipukaupasta löydät myös monta muuta omaa hyvinvointia tukevaa välinettä leukarentouttajasta – ryhtiremmiin.

 Muita tapoja ennaltaehkäistä niskakipua

  • Kiinnitä huomiota työasentoosi
  • Vältä tilanteita, joissa joudut olemaan pitkään niska ”vääntyneenä”/kallistuneena.
  • Älä nuku mahalleen
  • Vältä stressiä
  • Kun teet töitä päätteellä, jaloittele kerran tunnissa ja tee mahdollisuuksien mukaan taukojumppaa
  • Harrasta liikuntaa, jossa saat liikettä koko ylävartalolle. Esimerkiksi sauvakävelyä ja kuntosalitreeniä.