Hae
Johanna Tolppola

Häiden jälkeen kiloja +10kg

Nyt se on katsottava totuutta silmiin ja todettava, että viimeisen vuoden aikana kiloja on kertynyt mukavat 10kg. Ennen häitä olin paremmassa kunnossa, kuin ennen Theon syntymää. Mikä on sitten muuttunut?

Mistä niitä kiloja on tullut

Hauskinta tai no ehkä surullisinta tässä on se, että mikään ei tavallaan ole muuttunut. Tämän ajan olen syönyt ihan samalla tavalla, kuin ennen häitä. Isoin muutos on kumminkin se, että häiden yhteydessä lopetin Theon osittaisen rintaruokinnan. Nyt sitä vasta tajuaa, miten paljon se kuluttikin kaloreita. Tämän takia kilot ovat pikkuhiljaa kertyneet.

Ja ääneen on mainittava, että olen syönyt karkkia ja herkkuja, jos en päivittäin, niin melkein. Eli kilot eivät ole tulleet ns. tyhjästä vaan ihan syystä. Se herkuttelu oli vain jäänyt päälle, kun oli tottunut, ettei se näy missään. No nyt näkyy. 😀

Kaksi kuukautta terveellisimpiä valintoja

Heinäkuun lopussa havahduin, että jotain on tehtävä. Oli pakko lopettaa ylimääräinen herkuttelu ja löytää tasapainoinen, terveellinen arki.

Olen syönyt viisi kertaa päivässä, herkutellut vain noin kerran viikossa (joskus kaksi) ja lisännyt elämääni taas liikunnan. Hikiliikuntaa olen harrastanut nyt kolme – neljä kertaa viikossa.

Nyt varmasti mietit, että näkyykö tämä jossain? No ei näy, mutta tuntuu. Olo on parempi. Olen virkeämpi ja turvotus on jäänyt. Vaikka kiloja ei ole lähtenyt YHTÄÄN, niin vaatteet tuntuvat istuvan paremmin.

Nyt olen löytänyt ns. ylläpidon

Tämä elämäntapa, jota olen noudattanut nyt noin kaksi kuukautta, on ns. ylläpitoa. Eli olen löytänyt sen tason arjessa, jossa paino pysyy samassa. Voin herkutella silloin tällöin, saan syödä hyvää ja terveellistä ruokaa ilman ruuan mittaamista ja liikunnan järjestäminen aikatauluihin on helppoa, koska kertoja on vain se noin kolme.

Tämä tarkoittaa myös sitä, että jos haluan laihtua sen 10 kiloa, niin nyt on laitettava vaihdetta suuremmalle. Omalla kohdalla tämä tarkoittaisi herkkulakkoa, vielä tarkempaa ruokavaliota sekä liikuntakertojen lisäämistä. Hyvin yksinkertaista, olenhan tehnyt saman monia kertoja, kun harrastin (elin) kehonrakennusta.

Vaikka tiedän täsmälleen mitä pitää tehdä, niin sen päätöksen tekeminen ei ole niin helppoa. Sitä on mennyt jotenkin niin mukavuusalueelle, että siitä poistuminen tuntuu ylitsepääsemättömältä. Mutta tiedän senkin itsestäni, että sitten kun olen valmis tekemään sen päätöksen, niin se on ja pysyy.

Lue myös: Yhdessä ollaan enemmän

Seuraa somessa: @johannatolppola

3 kommenttia

  1. Katariina kirjoitti:

    Täällä havahduttu vähän samoihin juttuihin… 😀 en tiedä onko painoa tullut lisää koska en omista vaakaa mutta oli on sen mukainen että jotain ois hyvä asialle tehdä… Elämässäni on tapahtunut muutoksia ja energiat on olleet matalalla stressistä ja kaikesta uudesta johtuen… Ehkä oon jopa tarvinnut enemmän lepoa ja myös löysyyttä ruokavalioon. Nyt tätä on kuitenkin jatkunut jo viikkoja 😀 aion todella ottaa tarkasteluun että edes 5 päivänä viikosta söisin 5 kertaa päivässä, terveellistä ja monipuolista ruokaa. Parina päivänä (=viikonloppuisin) voisi sitten ottaa rennommin. Hyötyliikuntaa tulee harrastettua paljon mutta treenejä voisin lisätä myös pari viikkoon. Alkuun se vaatii hieman päättäväisyyttä ja sinnikkyyttä mutta tiedän myöskin että kun vaan päätän, se onnistuu kyllä! Tsemppiä meille!! ❤️

    • Johanna / JohanOnFitness kirjoitti:

      Kiitos kommentista! Joo munkin pitäs heivata toi vaaka jonnekkin nurkkaan. 😀 Joo niinpä, juuri näin <3 Joo todella tsemppiä meille!! <3

  2. Maaria kirjoitti:

    Painon kanssa taikinoiminen vaatii kyllä pitkää pinnaa, kun keho pyrkii saavuttamaan takaisin menetetyt kilot ja ottaa nopeasti uuden korkeamman painon ”tavoitepainokseen”. Alkuun voi toki olla hyvä hyödyntää nopeaa lähtöä, esim. Keto-juttujen kautta (https://www.luontaistuotteet.com/keto-tuotteet/k-1968), mutta lopulta olisi vain löydettävä se kestävä tapa olla ja syödä. Iän myötä sen kyllä huomaa, että aineenvaihdunta hidastuu ja kiloja alkaa vähitellen kertyä, vaikka ruokavalio on pysynyt suht samana. Itsellä auttaa, kun löytää hyviä ja terveellisiä ”makeannälän” viejiä, esim. smoothie. Tai herkutteluissa pienentää annoksia. Uskon, että totaalikiellot aiheuttavat ennen pitkää vastustusta, joten saa ja pitää olla itselle armollinen myös syömisten kanssa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *