Hae
Johanna Tolppola

Yhdessä ollaan enemmän

Vietimme vähän aikaa sitten Vaikuttajamedian tiimipäivää, jossa Monnan kanssa korostimme sitä, että yhdessä olemme enemmän. Meidän kunnianhimoinen tavoite on olla Suomen yhteisöllisin blogiportaali ja vaikuttajayhteisö.

Kuva: Laura Kiuru

Haluamme olla eturintamassa viemässä vaikuttajamarkkinointia eteenpäin. Tähän ei pieni porukka pysty, mutta jos me saadaan muutkin näkemään asian samalla tavalla kuin me, niin silloin varmasti jotain tapahtuukin.

Kuva: Laura Kiuru

YHDESSÄ OLEMME ENEMMÄN

Minusta me ei voida ajatella, että vaikuttajat tai edes vaikuttajamarkkinointitoimistot olisivat kilpailijoita keskenään. Toki ”taistelemme” samoista asiakkuuksista tai vaikuttajat niistä yhteistöistä, mutta meidän tulee luottaa siihen omaan juttuun -> USP:hen. Ei ole toista samanlaista ja siihen täytyy voida luottaa.

Kuva: Laura Kiuru

Törmäsin tänään niinkin vanhoilliseen toimintatapaan yhtä tarjousta rakentaessa, että yksi vaikuttaja ei voinut tulla mukaan tarjoukseen, koska hänellä oli kilpailukielto. Eli toinen vaikuttajamarkkinointitoimisto omaa häneen ns. yksinoikeuden. Ensinnäkin vaikuttajat älkää oikeasti antako kenellekään yksinoikeutta. En usko, että kellään toimistolla satelee vaikuttajille yhteistöitä ovista ja ikkunoista. Kyllähän vaikuttajalla tulee olla oikeus sopia itse + muiden kumppaneiden kanssa yhteistöitä.

Kuva: Laura Kiuru

Meillä Vaikuttajamedialla on jokaisella ihan täysi oikeus tehdä yhteistöitä kenen kanssa tahansa. Me ei missään nimessä haluta olla se este, vaan ennemminkin autetaan minkä voidaan. Esimerkiksi yksi meidän bloggaaja pyysi apua todella isoon ja pitkäkestoiseen yhteistyöehdotukseen, johon käytimme omaa aikaamme tietäen, että tästä ei tule meille euroakaan. Tämä yhteistyö meni vielä läpi ja me olimme ensimmäisten joukossa siitä kuulemassa. Olimme aidosti onnellisia vaikuttajamme puolesta.

Kuva: Laura Kiuru

Someyhteisö

Mietimme Monnan kanssa mitä voisimme tehdä enemmän, miten voisimme auttaa myös muita, kuin omia vaikuttajia. Tämän takia perustimme Vaikuttajamedian Someyhteisön, joka on suljettu Facebook-ryhmä. Tänne voi liittyä kuka tahansa vaikuttaja tai vaikuttajaksi haluava. Siellä jaamme vinkkejä ja annamme vertaistukea. Toivomme myös, että siellä olevat vaikuttajat verkostoituvat keskenään.

Kuva: Laura Kiuru

Täällä haetaan inspiraatiota, autetaan tekniikan kanssa, puhutaan hinnoittelusta, kerrotaan ajankohtaiset someuutiset jne.

Jos haluat liittyä mukaan niin laita vain liittymispyyntö klikkaamalla tätä.

Löytyy myös nimellä Vaikuttajamedian someyhteisö.

Vaikuttajamedian tiimipäivä

Tiimipäivässä yhteisöllisyyden lisäksi kävimme ajankohtaisia asioita läpi ja nopean SEO-koulutuksen.

Tiimipäivää oli tukemassa mm. Viinlinna, Henkkell, Caramel Helsinki, The Good Guys Kombucha, Oh My Bay ja Friends & Brgrs. (Tarjoilut ja tila saatu)

Oli ihana nähdä taas meidän vaikuttajia. Ihan mieletöntä osaamista ja upeita persoonia. Saatiin meidän bloggaajilta myös ihanat kimput! <3

Lue myös: Lapsen koronatestaus

*Kuvissa näkyvät tuotteet ja tila saatu.