Hae
Johanna Tolppola

Hei me muutetaan

Uskomatonta, mutta totta, nyt me sitten muutetaan. Olenkin teille kertonut, että asunto myytiin useampi viikko takaperin ja odoteltiin miten käy uuden asuntomme kanssa.

Kaikki meni sittenkin hyvin ja muutto on edessä tulevana lauantaina. Jep, tiedän olevani nopea liikkeissäni. Sanottakoon, että asunnon kaupatkin ovat vasta huomenna. 😀

Muuttosuunnitelma

Saamme avaimet asuntoon nyt keskiviikkona. Olen ottanut loppuviikon vapaaksi töistä, jotta voin keskittyä nyt uuden asunnon laittamiseen 110 %. Keskiviikosta perjantaihin asunnossa tehdään pieniä muutoksia; maalataan seinää, lisätään tapettia Theon huoneeseen, vaihdetaan altaat ja hanat, jne.

Katsotaan saadaanko heti ihan kaikki tehtyä mitä oli suunnitteilla. Jostain pitäisi nimittäin vielä putkimies saada paikalle torstaina tai perjantaina. 😀

En kumminkaan jaksa stressata, vaan se tehdään mitä pystytään ja loput sitten kun aika on. Olen tilannut myös uusia huonekaluja, joista osa tulee tällä viikolla ja loput huhtikuun ihan lopussa.

Muutetaan

Viime muutosta on noin kolme vuotta. Mieheni uhosi tekevän tämänkin muuton ilman apukäsiä, mutta yllätykseksi olikin valmis palkkaamaan muuttofirman. Joten tällä kertaa meillä on muuttomiehet muutossa apuna, joka varmasti nopeuttaa muuttoa merkittävästi. Tavoitteena on, että nykyinen asuntomme on lauantain jälkeen tyhjä.

Jos kaikki menee nappiin, niin ensimmäinen yö uudessa kodissa vietetään tulevana lauantaina. Asuntoon kuuluu oma piha ja en tiedä pihan laittamisesta mitään, mutta onneksi ystäväni Google on kaikkitietävä. Täytyypä tehdä reissua myös puutarhamyymälään.

Koko homma tuntuu aika utooppiselta ja on jotenkin vaikea sisäistää, että me nyt todella muutetaan. Viime viikonloppuna saimme pakattua melkeinpä kaiken muun paitsi vaatteet, joten tällä hetkellä eletään vähän erikoisissa olosuhteissa.

Seuraa myös Instagramissa. 

Lue myös: Asunto myyty

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *